Sairaalaklovnien blogikirjoitus - Perheiden tarinat
02-10-2023 | 15:17 Hour
Perheiden tarinat: Lupa hymyillä
On vuosi 2004 ja Aino Viertola istuu tyttärensä Siirin kanssa sairaalan huoneessa odottamassa leikkauksen alkua. Hän tietää, että tulossa oli pitkä ja vaativa leikkaus, koska kasvain oli verenkiertoelimistössä. Viertola tietää myös, että mikäli kasvain on pahanlaatuinen, ei ennuste juurikaan anna toivoa. Päällimmäisinä tunteina ovat pelko ja ahdistus. Samaan aikaan hän kuitenkin tekee parhaansa pitääkseen tyttärensä hyväntuulisena ja koittaa olla peilaamatta huolestuneita tunteita häneen.
Huone on pieni ja ilma huonoa. Edessä monta tuntia odotusta ja Viertola miettii, ovatko tulevat tunnit mahdollisesti viimeisiä, joita hänellä on terveen lapsensa kanssa. Kuulostaa ehkä melodramaattiselta ja absurdilta, mutta tämän kaltaiset ajatukset ovat usein sairastuneen lapsen vanhemmalle arkipäiväisiä ja yhtä todellisia, kuin vaikka viikonlopun ostoslista. Vakava tilanne vaatii vakavuutta. Kun pelottaa ja huolestuttaa, ei ensimmäisenä tule mieleen hymyileminen. Eihän vakavan tilanteen keskellä voi hymyillä, saati nauraa. Vai voisiko sittenkin?
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Siirin omat muistot sairaala-ajoista ovat positiivisia. Hän muistaa, kuinka saapui sairaalaan ja näki huoneen, jonka ikkunaan oli maalattu pingviinejä. Siiri muistaa, kuinka toivoi kovasti, että hän saisi olla juuri tuossa pingviinein koristellussa huoneessa – ja toive toteutui. Juuri siinä samassa, jonka Siirin äidin mielestä oli pieni ja tunkkainen. Siiri muistaa senkin, kuinka äiti oli tuonut sairaalaan vaaleanpunaisen prinsessayöpuvun, joka oli oikeasti Siirin siskon. Ja hän muistaa klovnit.
“Sairaalaklovnit eivät olleet pelottavia, vaan tosi hienovaraisia.” Siiri muistelee vajaan kahdenkymmenen vuoden aikaisia tapahtumia. “Aluksi he lähestyivät etäämpää eivätkä siten olleet liian tungettelevia. Muistan, kuinka he eivät muka saaneet huoneen ovea auki ja se oli minusta tosi hauskaa.” Sairaalaklovnien työskentely tapahtuukin aina lapsen ehdoilla ja yhteistyössä sairaalan henkilökunnan kanssa. Klovnit eivät tungettele, vaan he toimivat tilanteiden mukaan.
Sairaalaklovneilla on tärkeä merkitys sairauden käsittelyssä
Toiminta perustuu inhimilliseen vuorovaikutukseen lapsen kanssa huumorin, läsnäolon ja mielikuvituksen avulla. “Klovnit veivät koko tilanteen ulos sairaalasta. Ympäristö ei enää muistunut mieleen, kun hetki oli niin hauska. Vahvimmat muistot sairaala-ajasta ovat sairaalaklovnit ja temput, joita he tekivät. Se hyvä mieli, joka heidän käynnistä jäi.” Siiri toteaa. Monesti sairaalaklovnien vierailu antaa myös vanhemmille tilaa hengittää ja viedä ajatukset muualle. Tilaa myös muille tunteille kuin vain huolelle ja surulle. Tilaa hymylle.Kun klovnit olivat poistuneet huoneesta, oli huone täyttynyt ilolla ja naurulla. Ahdistuksen ja pelon tilalle oli tullut mm. resepti 27 koiranpennun ostamista varten ja tieto Siirin tulevista lentotaidoista. Leikkaus meni onneksi hyvin ja kasvain todettiin hyvälaatuiseksi. Elämä palasi takaisin omiin uomiinsa ja aika alkoi kultaamaan ikävimpiä muistoja. Joskus vuosia myöhemmin Viertola kysyi tyttäreltään, mikä klovneissa oli parasta. “Se, kun ne olivat mun kanssa.” oli tytär vastannut.
